Maapallo on saanut nimensä ”Sininen planeetta”, koska 70% sen pintaalasta on meriä. Miljoonia vuosia sitten maapallolla sijainneet alkumeret olivat täysin saasteettomia. Kun Intian mannerlaatta vähitellen törmäsi Euraasian mannerlaattaan niiden välillä ollut merialue pieneni ja aurinko lopulta haihdutti veden. Jäljelle jäänyt suola jäi puristuksiin törmäyksen seurauksena syntyneen Himalajan vuoriston alaosiin miljooniksi vuosiksi, ja näin se on myös pysynyt erittäin puhtaana. Puristuksen aiheuttaman paineen seurauksena tämän luonnonsuolan rakenne on kristallisoitunut, aivan kuten hiili kristalloituu kauniiksi ja säihkyväksi timantiksi. Paine erottaa kiven karkean rakenteen tiivistetystä, jonka yhteydessä syntyy kolloidinen rakenne. Tässä muodossa olevat mineraalit ovat ”hyytelömäisessä” muodossa ja niin pieniä että ne imeytyvät helposti ja nopeasti solukalvon läpi, jolloin kehomme voi käyttää ne erinomaisesti hyväkseen. Suoloissa, jotka eivät ole käyneet läpi puristusprosessia, mineraalit ovat niin karkeassa muodossa, että ne eivät läpäise solukalvojamme. Mikroskoopilla katsottuna luonnonsuola näyttää hienorakenteiselta lumihiutaleelta, kun tavallinen suola on kuutiomaista.

Kristallisuolaa ei kuitenkaan löydy kaikkialta. Suurin osa suolakaivostensuolasta on tumman harmaata kivisuolaa, mutta siellä täällä näkyy punertavan valkoisia suonia, joista puhtain kristallisuola louhitaan käsin.

Värinsä vuoksi kristallisuolaa kutsutaan myös ruususuolaksi. Koska kristallisuola on luonnonvara jonka esiintymiä on harvassa ja mekaaninen louhinta on mahdotonta, se on normaalia pöytäsuolaa arvokkaampaa. Kristallisuolaa kutsuttiinkin ennen ”kuninkaiden suolaksi”, sillä se oli vain harvojen etuoikeus. Kannattamattomuuden vuoksi louhinta lopetettiin välillä, mutta kristallisuolan tutkimisen ja positiivisten tulosten julkaisun myötä mielenkiinto on jälleen herännyt.